Hyödyllisiä lisälaitteita älypuhelimen kaveriksi

Hyödyllisiä lisälaitteita älypuhelimen kaveriksi

Ja niitähän riittää ihan pilvin pimein nykypäivänä. Kun vain osaisi valita, että milloin tahtoo puhelimensa kaveriksi minkäkin lisälaitteen. Puhumattakaan siitä, että mitä ihan oikeasti tarvitsee!

Älykello

Allekiroittaneella ei moista vielä ole testissä ollut, mutta kertaakaan ei allekirjoittanut ole käyttäjiltä huonoa sanaa kuullut. Siis noin yleisesti ottaen. Onhan se aivan mahtava kaveri älypuhelimelle esimerkiksi töissä ollessa! Töissä tarvitsee kuitenkin kelloa kaverikseen ja mikäs sen parempaa, kun kelloon voi yhdistää toimintoja omasta puhelimesta. Jännityksellä allekirjoittanut odottelee omaa älykelloaan postissa saapuvaksi!

Popit

Poppi soimaan ja kaduille rehaamaan. Jos puhelimesta voi kuunnella musiikkia, niin miksei kuunnella musiikkia heti hieman suuremmalla volyymillä? Puhumaattakaan kivasta koti-illasta kera viinin ja ystävien. Kyllähän vähintään silloin pitää popin soida ja jengin laulaa. Eihän ne ole pirskeet eikä mitkään, jos ei Spotifyn kautta huudateta ysäribiisejä niin kovaa kuin puhelin ja kaiutin vaan antavat periksi!

Handsfree

Tämä on se, joka jokaisella hieman pidempää matkaa taittavalla autoilijalla tulisi olla. Ja onhan se käteevä myös esimerkiksi fillaroidessa tai lenkillä. Varsinkaan autoillessa ei koskaa tulisi käyttää puhelinta samalla kun ajaa, vaan puhelimen käyttö pitäisi jättää sikseen. Niin, sattuu kuitenkin usein käymään juurikin se, että puhelin soi kesken ajon. Mitä teet? Alat kaivaa puhelinta taskusta tai käsilaukun pohjalta paniikissa, koska kyseessä saattaa olla pomosi joka tahtoo tarjota sinulle lisävuoroja tai vaikka uusi tuleva pomosi, joka haluaa sinun tulevan työhaastatteluun. Pakkohan siihen puhelimeen on siis vastata! Kesken etsinnän kuitenkin huomaat ajelevasi keskellä kaistoja ja törkeällä tuurilla vältät vaaratilanteet, koska muita tienkäyttäjiä ei juuri sillä hetkellä ollut. Tässä vaiheessa piste handsfreelle, joka olisi pelastanut tilanteen yhdellä napin painalluksella ilman kännykän kaivamista taskun tai laukun pohjalta ja ilman suurempia vaaratilanteita.

Varavirtalähde

Ääärettömän hyvä lisälaite, olet sitten matkalla minne tahansa. Ja etenkin matkustettaessa äärimmäisen hyvä keksintö. Vaikka lentokentillä yleisesti ottaen onkin pistorasioita ja mahdollisuuksia ladata puhelinta ja muita laitteita, niin onhan se mukavaa istahtaa rauhaisaan paikkaan ja latailla puhelimen akkua kaikessa rauhassa, kun muut säntäilevät etsimässä pistorasioita kentillä. Istahda baariin, tilaa olut ja kysy langattoman verkon salasana. Toimii.

Ja mikä parasta, varavirtalähteet ovat varsin pieniä ja kevyitä. Suorastaan huomaamattomia. Kannattaa kuitenkin muistaa kantaa mukana myös varavirtalähteen laturia ja ladata itse virtalähde silloin kun siihen on mahdollisuus.

GPS-paikannin

Jos perheessäsi on ketään, josta kannat huolta, on GPS-paikantimen hankkiminen erittäin järkevä ja huojentava vaihtoehto. Oli sitten kyseessä koira, lapsi tai vaikkapa muistisairas isovanhempi, saat varmasti rauhallisemman olon itsellesi, kun tiedät missä he liikkuvat.

Nappikuulokkeet

Lenkille, matkustaessa, salille tai muuten vaan kun tahdot kuunnella musiikkiasi rauhassa tai katsella lempi ohjelmaa rauhassa. Nappikuulokkeet ja vielä BlueTooth-toiminnolla, niin ei pitkät johdot käy hermoon alkuunkaan. Ehdottoman hyvät ja varmasti myös varsin toimivat!

Junassa matkustaessasi tahdot rauhassa keskittyä luentoon, etkä halua myöskään häiritä muita kanssamatkaajia, ei vaadita muuta kuin napit korville ja luento älyköstä pyörimään. Tai vaihtoehtoisesti kun tahdot ehdottoman rauhan oman musiikkisi kanssa lentokentällä koneen vaihtoa odotellessa, tunget vain napit korviin ja volat lähes kaakkoon. Letkeä asento kruunaa kaiken.

Selfietikku

Äärimmäisen tärkeä lisälaite. Mieti tilannetta, kun kymmenen hengen kööri pitää saada samaan kuvaan eikö paikalla ole ketään ottamassa kuvaa puolestanne. Selfietikku on tässä ihan ehdoton! Ja hei, voiko parempaa vekotinta olla, kun lomareissulla tahdot ikuistaa itsesi ja matkatoverin tunnettujen nähtävyyksien edessä? Ei todellakaan voi olla parempaa vaihtoehtoa ikuistamiseen, kuin selfietikku! Ne, jotka eivät moista kapistusta vielä omista, niin kipin kapin ostoksille, tämän tarvitsee jokainen!

Hyödynnä iPhonea reissun päällä

Kuinka käyttää iPhonea opiskelemiseen matkalla?

Oppia ikä kaikki. Etenkin siinä vaiheessa, kun tajuat rymyäväsi Länsi-Afrikan rannoilla ja äkkiseltään hoksaat missaanneesi tentin. Ensimmäinen ajatus on toki, että voi nyt ryönä ja miten tässä taas pääsi näin käymään. Kunnes hoksaat taskussa piipittävän iKalikkasi..

Netti nettinen

Kuten varmasti arvata saattaa, allekirjoittaneella saattaa olla kokemusta moisesta alkulauseiden kaltaisesta toiminnasta. Onneksi, oi onneksi opinnot on suurimmalta osin siirretty nettiin. Eipä jää tentitkään väliin, kun biitsillä hikoillessasi yhtäkkiä havahdut siihen, että tentti johon saattoi juuri olla pari viikkoa aikaa, onkin tänään! Jos siis vain netti toimii riittävästi ja akkua on riittämiin, niin kyllä hoituu tentit ihan kuin itsestään biitsillä maatessa. Ja hei, voiko parempaa mestaa tenttipaikalle olla, kuin palmun katveessa Afrikan auringon alla. Ei todellakaan voi.

Sama pätee sähköposteihin, joilla yrität parhaasi mukaan ahdistella opettajia opintopisteiden toivossa. Mene biitsille, ota mukaan iKalikka, levitä filtti rauhaisaan paikkaan ja älä näpytellä mielekkäitä sähköposteja ilman kettuilun kiertämää opettajille. Taatusti jäät ilman opintopisteitäsi, kun jokaiseen sähköpostiin kirjoitat mukavat saatesanat siitä, kuinka makaat biitsillä käristämässä nahkaasi. Varsinkin silloin kun muut värisevät pakkasessa Pohjolan laitamilla. Enivei, yrittänyttä ei laiteta. Netti kun toimii ja iKalikka on fölissä, homma hoituu!

Asiakirja poikineen

Vannoutunut Apple-tyttö ei ollut reissuillaan alkuunkaan tieotinen siitä, että iKalikkaan on saatavilla sovellus, jolla saat luettua ja muokattua word-asiakirjoja. Melkoisen ihmeellistä, että kyseisellä vannoutuneella Apple-tytöllä on reissuillaan ollut muutakin tekemistä, kuin yrittää onkia esiin moista sovellusta.. No nytpä on tietoa ja seuraavalla reissulla sen varmasti muistan.

Ei siis huolen häivää, jos pitää myös muutama tehtävä palauttaa, koska iKalikan avulla saa nekin toimitettua opettajille. Ja vielä kaiken lisäksi sellaisessa muodossa, että opettaja ne joskus saa avattua ja arvosteltua. Toki saattaa olla hivenen inhottavaa yrittää iKalikalla rustata muutaman kymmenen sivun mittaista opinnäytetyötä, tai edes hivenen lyhyempääkin tehtävää. Mutta tarpeen vaatiessa sekin siis hoituu! Kunhan vaat lataat AppStoresta itsellesi moisen sovelluksen ja alat töihin!

Nettiluennot

Nettiluennot! Ne jokaisen opiskelijan pelastus! Etenkin siinä vaiheessa, kun luennot on tallennettuna verkko-oppimisalustalle ja luennot voi kuunnella ja katsella juuri silloin kuin itseä huvittaa. Älä kuitenkaan luule liikoja sen iKalikkasi kanssa nettiluennoista! Kokemuksen syvääkin syvempi rintaääni silloin tällöin muistaa huudella, ettei se netti ihan joka maailman kolkassa toimi ja nettiluennot menee silloin ihan sivu suun. Jos kuitenkin on mahdollisuus perin erinomaiseen nettiyhteyteen, niin ei muuta kuin hyvä asento ja luento pyörimään. Ei toki kannata unohtaa hyviä eväitä luennon yhteydessä.

Nettiluennot menevät myös mukavasti purkkiin matkustettaessa. Jo menomatkalla voi perehtyä oikein mukaviin luentoihin. Ja kas vain, muutaman tunnin matkustusaika on hyödynnetty oikein hienosti. Taas jäi yhden luennon verran enemmän aikaa hengailuun, seikkailuun ja kaverien tapaamiseen!

Jos et ole koulujen kirjoilla, mutta haluat opiskella, löytyy varsinkin YouTubesta ja Vimeosta todella laaja kattaus webinaareja varmasti jokaisen makuun! Webinaarit ovat siinä mielessä parempi vaihtoehto kuin perinteiset luennot, koska niissä on yleensä panostettu aivan eri tavalla katsojan viihtyvyyteen. Niimpä ne menevät lomallakin vaikka viihdykkeestä!

Kohteessa


Kännykällä näät kätevästi kohteesi kartan

Jos matkustettaessa tahtoo ehdottomasti hyödyntää iKalikkaansa, voi tutustua kohteeseen päästyään hieman ympäristön karttaan ja siihen paljonko on matkaa vaikka lähimpään kuppilaan. Sikäli mikäli kuppila kartalta löytynee. Tai ylipäätään sikäli mikäli kartalta löytynee yhtään mitään maamerkkejä kohteessa..

Sama pätee kieliopintoihin. Erinäisten iKalikan sovellusten avulla voi opetella paikallisen kielen alkeita. Toki kohteesta hieman riippuen.. Jos suunta on kohti Namibian metsiä, ei välttämättä Memrise-sovelluksesta löydy juuri paikallista kieltä. Pääasiassa kuitenkin sovelluksia löytyy monia ja kielivaihtoehtoja vielä enemmän. Jos siis ennen matkaa ei ole ehtinyt paikallisen heimokielen alkeisiin perehtyä, voi kohteessa ottaa esiin sanakirjan tai oivallisen sovelluksen ja valloittaa paikalliset kielitaidollaan! Edes sillä heikolla kielitaidollaan.. (516)

Apple-stereotypiat

Millainen on tyypillinen Apple-käyttäjä?

Hiiohoi, nyt päästään asiaan. Voiko tyypillistä käyttäjää tietylle merkille olla? No kaiketi voi, pohditaanpa tyypillisiä Applekäyttäjiä tovi.

Bisnessmies

Bisnesmies
Tyylikkäällä bisnesmiehellä on yleensä Applen laitteet

Kuvittele hetki tyypillistä bisnesmaailman herrasmiestä. Puku – check. Mustat, siistit nahkakengät – check. Solmio – check. Kauluspaita, miellään valkoinen – check. Lyhyeksi leikattu, siisti ja tyylikäs tukka – check. Rolex ranteessa – check. Musta salkku – check. Muodikas sähkötupakka huulilla – check.Vaihtoehtoisesti kyseessä voi myös olla läppärilaukku hopeisella omenalla – check. Auton avaimet kilisevät taskussa jo pitkälti ennen auton saavuttamista – check. Musta Audi tai vaikka Mercedes – check. Ajaminen ilman turvavyötä – check. Tummat aurinkolasit – check. Ylinopeus – check.

Kulkiessasi moisen tyypin ohi, et voi ajatella muuta kuin tämän olevan klassinen bisnesmies. Kyllä, klassinen applemies. Käyttää työssään läppäriä erinäisten asiakirjojen ja mahdollisesti taulukoiden pyörittämiseen. Toisinaan poistuu toimistolta markkinoimaan yritystään Applensa kanssa. Asiakkaan luona kaivaa läppärilaukusta hopeisen omanansa ja vielä sen lisäksi pädin. Heijastaa valkokankaalle tietoja yrityksestä, puhuu asiakkaan naisväestölle matalalla äänellä ja hymyilee kauniisti valkoistakin valkoisemmat siistiriviset hampaat vilahtaen. Siinä se on. Ensimmäinen tyypillinen Applen käyttäjä.

Rouva Rakennusyritys

Seuraavaksi käsittelyyn Rouva Rakennusyritys. Ei, rouvalla itsellään ei ole kyseistä firmaa. Hänen miehensä sitä pyörittää ja rouva itse saattaa joskus Maciltään tulostaa laskun jos toisenkin postiin vietäväksi. Rouva Rakennusyritys on täysin sitä mieltä, ettei ihminen voi elää ilman hopeista omenaa. Kaikki välineet ovat oltava Applea ja jos vääryys käy ja kotiin kulkeutuu yksikin markkinoilla kilpaileva elektroninen laite, se lähtee. Ja nopeammin kuin kukaan uskoisikaan sen lähtevän. Rouva todennäköisesti uskoo kyseisen laitteen saastuttavan koko asunnon tai asunnossa olevat Omenat.

Rouva Rakennusyritys käyttää omia laitteitaan siis vapaa-ajalla, koska eihän menestyvän yrityksen toimitustjohtajan vaimon pidä työssä käydä. Rouva siis kulkee päivästä toiseen mukanaan Omena jos toinenkin. Yleensä mukaan riittää pelkkä älypuhelin, mutta tilanteen vaatiessa mukaan lähtee myös pädi tai läppäri.

Ulkoillessa koirien kanssa Rouva Rakennusyritys laittaa ranteeseensa Applen ihan oman älykellon, jottei tarvitse koirien taluttimista irrotella reippaan iltalenkin aikana, vaan voi vain vilkaista kuka tällä erää on viestin lähettäjä. Yhteisiä koti-iltoja Herra Rakennusyrityksen kanssa vietetään television ääressä videopalvelusta elokuvia katsellen. Ja mikäs muukaan apuna tässäkin toiminnossa, kuin Apple tv. Hirmu näppärää ja miten ihanan kallista.

Teiniprinsessa

Itkupotkuraivari, kun äiti antaakin lahjapaketissä syntymäpäivälahjaksi Samsungin älypuhelimen, eikä tyttären odottamaa Omenaa tullutkaan. Raivokohtaus ja uusi älykkö on jo tuhannen palasina. Tytär raivoaa ja äiti itkee. Onneksi paikalle saapuu varsinainen tilanteenpelastaja-isi. Isi rauhoittelee ensin äidin, joka on jälleen kerran pettynyt siihen, kuinka tytär käyttäytyy. Isi lähtee hermojaan keräillen kohti yläkertaa ja tyttären huonetta. Tyttö lohduttomasti itkee, kun ei paketista tullutkaan Omenaa. Isi kerää pala kurkussaan itsensä ja katsoo raastavasti itkevää tytärtään. Ja niin sankari-isi ratkaisee tilanteen: ”Ostetaan sulle Saima se iPhone”. Sankari-isi ratkaisi suuremman luokan perheriidan jälleen kerran.

Jälleen kerran tyypillinen Omenan käyttäjä, isin pikkutyttö. Tottahan toki isin tytöllä pitää olla juuri se puhelin, minkä isin pikkutyttö haluaa. Etenkin siinä tapauksessa, jos kaikilla muillakin sellainen on.

Persaukinen opiskelija

Opiskelijoita
Opiskelijatkin haluavat käyttää Applen tuotteita

Kerran olet lähtenyt mukaan siihen, että kaikilla muillakin on. Niin on sitten mullakin. Maksoi mitä maksoi, mutta sellainen on oltava. iPhone, iPad, MacBook. Joku saattaa ihmetellä, miten opiskelijabudjetilla oikein pystyy moiseen valikoimaan. Tässä vaiheessa huudetaan kiitosta pankeille, opintolainalle ja osamaksuille. Kyllä, miten mahtava tunne se onkaan tajutessasi valmistumisen jälkeen olevasi kymmenen tuhatta euroa velkaa pankille ja pari tonnia rahoitusyhtiölle. Ainiin, ja tietysti valmistuit ammattiin jossa jäät takuuvarmasti työttömäksi. Niin kuin kaikki muutkin nykyään.

Jep, oikein tyypillinen Omenan käyttäjä. Koska muillakin on, niin on mullakin.